perjantai 20. joulukuuta 2013

Opettajat ja kasit vastakkain lakanalentopallossa

Tehtiksessä aloitettiin vuoden toiseksi viimeisenä koulupäivänä uusi perinne, kasien ja opettajien lakanalentopallo-ottelu. Se käydään Urheilutalon liikuntasalissa. Koulussamme oli tätä ennen vain yksi jokavuotinen liikunnallinen perinnetapahtuma, ysien ja opettajien välinen pesäpallo-ottelu, joka käydään Kartanon tekonurmella. Uudet perinteet otetaan avosylin vastaan.
Opettajien edustajia olivat Katja, Susse, Mia, Kati, Eveliina, Pauliina, liikunnanopettaja Tommi Salomaa ja hulvaton vararehtorimme Jari Sipilä. Kasien joukkue koostui useamman kasiluokan pojista. Selostuksesta ja tuomaroinnista vastasi liikunnanopettaja Matti Airo.  
Koko koulu oli katsomassa ottelua. Peli alkoi kasien hallinnassa, mutta sääntöjen muututtua 15 pisteen kohdalla opettajat nostivat tasoaan ja painoivat oppilaista ohi. Oppilailla oli vielä hieman toivoa aikalisän jälkeen, kun he saivat muutaman pisteen. Ottelu kuitenkin päättyi opettajien voittoon 25-23. 
Kiitämme opettajia ja oppilaita vauhdikkaasta ottelusta sekä myös kaikkia katsojia ja taustahenkilöitä, jotka tekivät tämän ottelun mahdolliseksi.

 
 
Hyvää joulua toivottaen,
Niko Aronen ja Nico Laitinen (9E)

Tytöt hyvällä asenteella salibandyturnauksessa

Kokoonnuimme puoli kahdeksan koulun edessä ja lähdimme porukalla kohti Ruskeasuon Arena Centeriä. Ensimmäinen peli alkoi yhdeksältä. Olimme perillä vasta noin kymmentä vaille yhdeksän, ja kaikilla oli kiire päästä vaihtamaan vaatteet. Alkulämmittelyjä ei ehditty lainkaan.

Ensimmäisen pelin HYL:ä vastaan hävisimme, mutta joukkueessa oli todella hyvä kannustava asenne. Pelin jälkeen oli kymmenisen minuuttia aikaa syödä ja juoda jotain ennen seuraavan pelin alkamista, vastassa Oulunkylän yhteiskoulu. Sekin valitettavasti hävittiin, mutta peli kulki jo huomattavasti paremmin kuin edellinen. Kaikki olivat intoa täynnä ja halusivat päästä kentälle. Vaihdot ja kaikki sujui koko ajan paremmin. Tämän pelin jälkeen ei ollut oikeastaan yhtään aikaa seuraavaan, vaihdoimme vain kenttää. Ottelu oli PHYK:ä vastaan. Peli alkoi todella hyvin. Olimme jo johdossa 3-0, mutta jotain tapahtui, sillä hävisimme lopulta pelin 3-6. Tehtisläisten mielestä tuomari ei ollut kaikissa pohjoishaagalaisten tekemissä maaleissa tarkkana, mutta minkäs sille mahtoi.

Pelien jälkeen kaikki olivat aivan väsyneitä, mutta iloisia. Olimme pärjänneet mielestämme paremmin kuin odotettiin, ja jokainen oli tehnyt parhaansa. Vaatteiden vaihdon jälkeen osa lähti takaisin kouluun ja osa pääsi jo kotiin.

teksti:
liikunnanopettaja Taina Ahola

Win-win eli Tehtiksen ja urheiluseurojen hyvin toimiva yhteistyö

Tehtaanpuiston yläasteen koulu eli Tehtis on ensimmäinen liikuntapainotteinen yläaste Helsingissä ja koko Suomessa. Liikuntapainotteinen opetus alkoi vuonna 1988 eli neljännesvuosisata sitten. Noin puolet liikuntaluokkien oppilaista tulee Vuosaaren ulkopuolelta. Kouluun haetaan liikuntapainotteiseen opetukseen vuosittain tammikuussa.

Tehtis aloitti elokuussa 2012 Urhea-yhteistyön (Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia). Urhea-hankkeessa on mukana 10 koulua pääkaupunkiseudulta. Verkoston tavoitteena on tukea yläasteikäistä urheilijaa opiskelun ja urheilun tuloksellisessa yhdistämisessä.  Verkostossa ovat urheiluun erikoistunut yläaste, seurat ja lajiliitot.

Yläasteikäisen huippu-urheilu-uralle tahtovan nuoren olisi hyvä liikkua viikossa noin 20 tuntia. Lisäksi urheilevalle nuorelle tarjotaan urheilua tukevaa liikuntaa ja valmennusta koulupäivän yhteydessä ja tuodaan urheilun tukipalvelun asiantuntijuutta urheilijalle ja hänen lähipiirilleen. Nuorta urheilijaa autetaan hänen polullaan kohti aikuisiän huippu-urheilu- ja siviiliuraa.

Verkoston koulut ovat sitoutuneet kehittämään toimintaansa ja urheilijan polkua monipuolisesti kannustavaksi ja tukevaksi. Tuen saaminen edellyttää myös urheilijalta sitoutumista opintoihin, valmennukseen ja urheilijana kasvamiseen liittyviin sopimuksiin ja sääntöihin.
 

URHEA-treenit keskiviikkoaamuisin

Liikuntaluokkien lukujärjestyksissä on keskiviikkoaamuisin klo 8.00 - 9.45 mahdollisuus aamuharjoituksiin. Koripallojoukkue Wartti Basket ja jalkapalloseura FC Viikingit sekä Suomen jääkiekkoliitto ry. ovat tällä hetkellä mukana toiminnassa ja tarjoavat ilmaiseksi valmentajat harjoituksiin.

Wartti Basketin valmentajien vetämät treenit ovat Vuosaaren urheilutalolla aivan koulun välittömässä läheisyydessä. Treeneissä on ollut hyvä tekemisen meininki ja oppilaat ovat olleet tyytyväisiä. Aamuharjoituksiin osallistuvat koripalloilijat ovat viidestä eri koulusta, kaukaisimmat Alppilan yläasteelta.
 

FC Viikinkien valmentajat pitävät futistytöille ja – pojille harjoitukset Kartanon kentällä ja Pallomyllyssä Myllypurossa. Pelaajat ovat liikkuneet hyvällä asenteella treeneissä ja he ovat kehittyneet pelaajina. Viikkareitten ammattivalmentajia on ollut paikalla aamutreeneissä 2 – 3 kappaletta, joten he ovat voineet valmentaa myös yksilöllisesti pelaajia. Suurin osa futareista on Tehtiksen oppilaita, jokunen pelaaja on muista vuosaarelaisista kouluista.

Kuvassa viikkareiden valmentajat Pete Pasanen (vas.) ja Risto Luomanen "sorvin ääressä" Kartanon kentällä vetämässä aamutreenejä.
  
Jääkiekon aamujäät ovat Vuosaaren jäähallissa eli Aimo Mäkisen areenalla. Syksyn aikana valmentajana on ollut Sergei Yerkovich, joka on työkokeilussa Tehtiksessä. Sergei toimii liikunnanopettajien apuna oppitunneilla ja vetää lätkän aamutreenit. Sergei on pelannut aktiiviuransa aikana jääkiekkoa ammatikseen AHL:ssä, KHL:ssä ja SM-liigassa sekä osallistunut olympialaisiin. Sergei on saanut urallaan monta mitalia. Tänä vuonna kaikki lätkäpelaajat ovat Tehtiksen oppilaita – viime vuonna treeneihin osallistui oppilaita myös neljästä muusta koulusta.

Tehtiksen rehtorina olen todella tyytyväinen koulun ja urheiluseurojen tuloksellisesta yhteistyöstä. Koulumme lahjakkaat oppilaat saavat laadukkaita aamutreenejä ja he kehittyvät urheilijoina. Olen tosi ilahtunut valmentajien jalkautumiseen kouluun tekemään ”haalarihommia” – nuori urheilija on toiminnan keskiössä. Aamutreeneissä toteutuu win-win-tilanne – yläasteikäinen urheilija, urheiluseura ja oppilaan kotikoulu hyötyvät kaikki. Yhdessä tekeminen tuottaa enemmän, kuin jos kukin taho toimisi yksin.

Pertti Tossavainen, rehtori
 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Tyttöjen koristurnauksesta jatkopaikka



Olimme 11. marraskuuta Pohjois-Haagan yhteiskoululla pelaamassa koulujen välistä koripalloturnausta.
Ensimmäinen pelimme oli PHKY:kkiä vastaan jonka hävisimme niukasti kaksi koria. Pelin jälkeen lepäsimme ja keräsimme voimia seuraavaan peliin joka oli Pukinmäen koulua vastaan.
Tämän pelin voitimme ja jatkopaikka häämötti jo. Kävimme syömässä koulun ruokalassa (joka oli todella pieni) ja ruokana oli perunamuusia ja nakkeja.
Viimeinen peli oli Puistolaa vastaan. Voitimme pelin reilusti ja varmistimme jatkopaikan.
Jatkopelejä odotellen.
Kirjoittanut: Reetta 9F ja Wenla 9E